keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

INCI-lista

Kuinkahan moni ihminen tulee ajatelleeksi, mitä kaikkea iholleen päivän mittaan laittaa? Useamman ihmisen aamu alkaa suihkulla, jossa iho joutuu kosketuksiin suihkusaippuan ja shampoon kanssa. Tästä jatketaan deodoranttiin, hammastahnaan ja voiteisiin. Lisäksi naisväki (no miksei miehetkin) laittavat kasvoilleen vielä kemikaalikoktailin meikkituotteita. Unohtamatta tuoksuja ja hiusten muotoilutuotteita. Ihmiset suurinpiirtein tietävät kuitenkin mitä syövät, mutta harvalla on tietoa tai kiinnostusta mitä kosmetiikka oikeasti sisältää ja onko sitä testattu eläimillä.

INCI-lista on se lista mikä kertoo tuotteen sisällön. Se on kirjoitettu pienellä printillä tuotteen kylkeen. Ensimmäisenä listassa mainitaan se raaka-aine, jota on tuotteessa eniten. Tämän jälkeen tulee raaka-aine, jota on toiseksi eniten jne.  EU:ssa INCI-listat ovat vastaavanlaisesti kirjoitettu, joten tämähän helpottaa paljon kuluttajaa ymmärtämään tekstin shoppaillessaan EU-maissa(kö)?  Tiesitkö, että kosmetiikkateollisuudessa on yli 10 000 raaka-ainesosaa? Helsingin allergia- ja astmaliiton mukaan eniten allergiaa aiheuttavia säilöntäaineiden INCI-nimiä ovat (2 ylintä otsikkoa ovat säilöntäaineita):

  • Formaldehydin vapauttajia: 
Imidazolidinyl Urea
Diazolidinyl Urea

Sodium Hydroxymethylglycinate
DMDM Hydantoin
Quaternium-15
2-Bromo-2-Nitropropane-1,3-diol


  • Isotiatsolinonit:
Methylchloroisothiazolinone
Methylisothiazolinone


  • Hajusteissa:
 Geraniol
 Linalool Citral
Hexyl Cinnama
 Eugenol

  • UV-suojissa: 
  Octocrylene
para-aminobentsoehappo (PABA)


  • Hiusväreissä:
p-Phenylenediamine 
Toluene-2,5-diamine
p-Aminophenol
4-amino-2-hydroxytoluene
Resorcinol
Ammonium Persulfate
Potassium Persulfate
Hydrogen Peroxide
Ethanolamine
Ammonium Thioglycolate



Kemikaalit, 2016, http://hyvinvointi.ts.fi/tyyli/tunnista-kosmetiikan-allergisoivat-aineet/?
cs=0x2c0b9d83ada27314f7dcc35f4f2d8c179ff3f10bba1a2ba1307e8e46cbb840d2

Mikäli joku kosmetiikan ainesosa mietityttää, pääset tästä teknokemian sivustolle kosmetiikkasanastoon. Nyt viimeistään siirry käyttämään luonnon kosmetiikkaa!! Luonnonmukainen ihonhoito kunnioittaa ihmistä ja luontoa. Luonnonkosmetiikka ei kerry ekosysteemiin. Sertifioitu luonnonkosmetiikka ei sisällä haitallisia synteettisiä hajusteita, väri-tai säilöntäaineita, kovia ja vaahtoavia pesutensidejä, silikoneja tai mineraaliöljyjä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti